Kuolema on läpi ihmisen historian ollut suuri kysymysmerkki, johon on yritetty saada vastauksia. Kuolema on mietityttänyt ja pelottanut ihmisiä. Kuolema on jotain, mikä päättää kaiken, vie rakkaat läheisemme ja on jokaisella meillä edessä, mutta silti se on pysynyt mysteerinä. Kukaan kuollut ei ole voinut kertoa mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ihmiselle on luonnollista pelätä asioita, joita ei ymmärrä. Pelko on perustunne, joka tunnistetaan universaalisti ihmisen kasvoilta kulttuurista riippumatta. Pelon johdannaisia tunteita ovat ahdistus, lamaantuminen, jännittäminen tai kieltäminen, jotka ovat yleisiä ihmisillä kuolemaa kohdatessaan tai pohtiessaan. Kuolema on ehdoton ja peruuttamaton asia, jonka edessä ihminen on hyvin voimaton. Tätä suurta aukkoa tietämyksessämme on täytetty läpi aikojen erilaisilla selityksillä. Nämä selitykset ovat pyrkineet tuomaan sisäistä rauhaa ihmisille ja siksi yksi esimerkiksi uskonnon tunnuspiirteitä onkin suuriin kysymyksiin vastaaminen, kuten juuri kuoleman selittäminen. Uskonnot ovat luoneet selityksen kuolemalle ja laannuttanut ihmisten pelon, mikä selittää osin myös uskontojen hyvin suurta suosiota ja keskeisyyttä historiamme aikana. Vastauksien saamisen tarve oli myös ymmärrettävää, koska kuolema oli osa jokaisen ihmisen elämää useammin kuin nykyisin. Lapsikuolleisuus oli yleisempää, sairaudet olivat tappavampia ja elinikä lyhyempi. Kuolemaa oli kaikkialla. Lisäksi kuolema tapahtui aina lähellä. Perheenjäsenet kuolivat kotona, naapureita autettiin kuolevan hoidossa, syötäväksi tarkoitetut eläimet tapettiin itse ja kylän papin kuolema vaikutti koko kylään.
Nykypäivänä olemme vieraantuneet kuolemasta. Kuolemaa tapahtuu enää vain lähinnä niihin suunnatuissa laitoksissa. Kuolemaa lähestyvä henkilö viedään muusta maailmasta irralliseen paikkaan. Enää perhe ei hoida läheistään viimeiseen saakka. Voisi väittää, että kuolema tavallaan kielletään. Vanhenemisen ajatellaan olevan kuin sairaus, jota tulee välttää ja hoitaa. Kuolema ei ole enää osa joka päiväistä elämäämme, mikä on hieno asia, mutta jolla on vaikutuksia. Kuolemaa esiintyy tänä päivänä lähinnä vain uutisissa kun on tapahtunut jotakin pahaa. Kuulemme, miten koronavirus on vienyt vuorokaudessa Italiassa yli 800 ihmisen hengen, joukkosurma Yhdysvalloissa kolmenkymmenen hengen ja kamala työtapaturma tavallisen perheenisän hengen. Kuulemamme asiat kuolemasta ovat lähes aina negatiivissävytteisiä ja hyvin kaukana omasta arjestamme. Kuulemme uutiset televisiosta tai luemme puhelimiemme näytöiltä. Jopa syömämme liha ja sen lautaselle päätyminen on täysin vieraantunut todellisuudesta. Enää ei tarvitse itse tappaa eläintä, jotta saisi lihaa perunoiden kanssa. Enää ei tarvitse edes muistaa sitä, että liha oli joskus elävä eläin. Liha on vain kaupasta löytyvä tuote muiden joukossa. Kuten kuolema on vain asia mitä tapahtuu ihmisille, jotka viedään sairaalaan.
Vasta kun kuolema osuu lähelle omaa elämää, omaan perheeseen tai tuttuun ihmiseen, havahtuu sen todelliseen luonteeseen. Tällöin henkilöllä on taipumus toimia kuten kaikki ihmiset historian saatossa; hän saattaa ensiksi kieltää kuoleman ja alkaa sitten etsimään vastauksia. Henkilö alkaa pohtimaan kuoleman jälkeisiä kysymyksiä ja tajuaa elämän rajallisuuden. Tällöin hyvin maallistuneellekin henkilölle uskonnon tuomat vastaukset alkavat tuottaa lohdutusta. Ajatus siitä, että rakas perheenjäsen on rauhassa paremmassa paikassa rauhoittaa kun muutakaan vastausta teitämättömyyteen ei ole.
Itse ajattelen, että kuoleman kohtaamisesta vieraantuminen on huono asia. Kuoleman ei ajatella olevan enää osa normaalia elämää, vaan se on kuin virhe jota tapahtuu. Ymmärrän hyvin sitä tiedonjanoa, mitä kuoleman jälkeiseen aikaan liittyy ja ymmärrän uskonnon suuren roolin. Itseasiassa ajattelen, että uskontojen muodostuminen ja suuriin tuntemattomiin kysymyksiin vastaaminen on ollut välttämätöntä ihmisten historiassa. Ihmiset ovat tarvinneet selityksiä selviytyäkseen, olivatpa ne totta tai eivät. Omasta mielestäni kuolema on hyvin mielenkiintoinen asia, johon liittyy monta näkökulmaa. Oma näkemykseni kuoleman jälkeisestä ajasta on jokseenkin masentava, mutta samalla rauhoittava. Olen siis osaltani myös pohtinut oman vastaukseni kuolemalle, kuten muutkin. Ajattelen, ettei kuoleman jälkeen ole mitään. Ei uudelleensyntymistä, ei taivasta, ei helvettiä, ei mitään. Mutta juuri tuo ajatus tuo minulle lohtua. En ole sitä mitään kokemassa. Kun herään aamulla unesta, en ollut tajunnut olevani nukuksissa. Ajattelen kuoleman olevan kuin se tietämättömyyden aika kun nukun, mutta ilman heräämistä. En ole kokemassa sitä tyhjyyttä tai loputonta aikaa kuoleman jälkeen.
Ihminen on eläimistä ainoa, joka ymmärtää joskus kuolevansa ja se tieto tuo mukanansa paljon tuskaa, mutta ovat silti onnekkaita, koska pystyvät sillä tiedolla ottamaan kaiken irti omasta ajastaan. Silti kuoleman vaikutus on kaikkiin eläimiin samanlainen, se vie meiltä kaiken.
